Useimmat kyläläisistä ovat asuneet kylässä koko ikänsä. Nuoret ovat pääsääntöisesti muuttaneet muualle ja vanhukset kirkolle, jotka eivät enää yksin tule toimeen. Kylässämme on 4 nuorta perhettä, joista kolmessa on lapsia. Meidän perhe on ainut jossa lapsia ei ole! Tosin olen ainut paluumuuttajakin, oli 10 vuotta maailmalla ja totesin että oma rakas kylä on paras paikka.... (Lapsena sitä ei tiennyt kaikkea ja aika kultaa muistot, mutta niistä sitten myöhemmin!

Ikä rakenne on vanhentunut 10 vuodessa roimasti. Ne seitsemän lasta jotka kylässämme asuu eivät ikärakennetta paljoa muuta. Keski-ikä taitaa olla lähempänä 55 kuin 40. Vuonna 1997 kylässämme on ollut 101 asukasta. Alle kouluikäisiä oli silloin 5 (nyt 4), 7-17 vuotiaita 15 hlö  (nyt 4), 18-25 vuotiaita 6 (nyt 0). Vuosina 73-77 syntyi kyläämme keskimäärin 3 lasta vuodessa, nykyään vastaava luku on puolikas jos sitäkään, nuorimmat lapset nimittäin ovat jo 3 vuotiaita!

Kylästämme on pienen ajan sisällä kuollut kaksi ihmistä. Mutta tämän vuoden tilasto on +2 koska kyläämme on muuttanut kaksi vanhempaa pariskuntaa pakoon kaupungin melua!